JOENSUUN PUHALLINORKESTERIN VIISI VUOSIKYMMENTÄ
Kuinka kaikki alkoi?
Joensuussa on harrastettu torvisoittoa vaihtelevalla menestyksellä jo 130 vuotta. Vuonna 1884 vastaperustetussa Joensuun Vapaapalokunnassa arveltiin, että mitäpä palokunta olisi ilman torvisoittokuntaa. Niinpä palkattiin kapellimestari musiikin ja laulun opettajaksi sekä hankittiin 10 ”torvisoittokonetta”.
Vuosina 1963–1968 Joensuussa järjestettiin kesäisin kulttuuriseminaari, jossa maakunnan nuorilla musiikinharrastajilla oli tilaisuus saada opetusta maan eturivin taiteilijoiden johdolla. Eräs näistä opettajista oli pasunisti Olavi Lampinen, jonka innostava opetustyyli sai nuoret puhaltajat liikkeelle. Lampinen kehotti kaikkia joensuulaisia puhallinsoittajia yhdistämään voimansa yhdeksi suureksi orkesteriksi.
Vuonna 1964 Työväen Musiikkiyhdistyksen soittokunnan, NMKY:n soittokunnan ja Rauma-Repolan Penttilän sahan poikasoittokunnan jäsenet alkoivat Lampisen johdolla harjoitella yhdessä nimellä ”Yhtyneet Soittokunnat”. He järjestivät konsertin ja esiintyivät puistoissa ja juhlissa eri kokoonpanoilla Urho Sarolan tai Pentti Huikurin johtamina. Näin ollen vuotta 1964 voidaan pitää Joensuun Puhallinorkesterin perustamisvuotena.
Vuodet 1964–1973
Vuosina 1965–1968 orkesteria johti Pekka Paasio. Hänen kapellimestarikaudellaan orkesteriin tuli lisää nuoria soittajia, harjoituksia pidettiin säännöllisesti ja orkesteri esiintyi monenlaisissa tilaisuuksissa.
Syksyllä 1968 tahtipuikkoon tarttui Pentti Tuunanen. Hänen johdollaan harjoituskertoja lisättiin ja nuorista soittajista perustettiin oma puhallinorkesteri. Orkesteri järjesti omia konsertteja ja esiintyi erilaisissa juhlissa. Vuonna 1969 orkesteri hankki soittajilleen myös ensimmäiset yhtenäiset esiintymisasut.
Orkesteri osallistui vuonna 1970 ensimmäisen kerran nuorisopuhallinorkestereiden SM-kilpailuihin ja saavutti kovatasoisessa kilpailussa 4. sijan. Julkinen näkyvyys johti erilaisten apurahojen ja muiden tunnustusten myöntämiseen. Käytännön järjestelyistä oli tähän asti huolehtinut johtaja, mutta lisääntyneen työmäärän takia orkesterille perustettiin nyt hallinnosta vastaava toimikunta.
Vuonna 1972 puhallinorkesteri toteutti ensimmäisen konserttimatkansa ulkomaille, Ruotsin Linköpingiin. Kymmenvuotistaivaltaan orkesteri juhlisti vierailulla Roskildessa Tanskassa.
Vuodet 1974–1983
Kapellimestari Pentti Tuunanen, joka orkesterin hyväksi tekemästään työstä palkittiin Joensuu-palkinnollakin, luopui orkesterin johdosta syksyllä 1974. Seuraavien kahden vuoden ajan tahtipuikkoa heilutti Pentti Huikuri, minkä jälkeen Tuunanen palasi johtamaan orkesteria.
Toimintaa vaivannut harjoittelutilojen puute poistui vuonna 1974 orkesterin saadessa pysyväksi harjoittelupaikakseen Sepänkadun Kerhotalon, jossa se harjoittelee vielä nykyäänkin.
Kesällä 1976 perustettiin Joensuun Puhallinorkesteriyhdistys ry huolehtimaan orkesterin toiminnasta sääntöjen määräämällä tavalla. Hallinnollinen toimikunta muuttui johtokunnaksi, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Erkki Kettunen.
Vuonna 1979 kapellimestarin puikkoon tarttui orkesterin perustajajäsen, musiikkivääpeli ja tuubansoittaja Raimo Maaranen. Ohjelmistovalinnoillaan Maaranen ryhtyi määrätietoisesti kehittämään orkesterin kykyä esittää yhä monipuolisempaa puhallinmusiikkia.
Osallistuminen ”Sotilassoittokunnat 100 vuotta” -konserttiin vuonna 1980 aloitti yhteistyön silloisen Kontiorannan Varuskuntasoittokunnan, sittemmin Karjalan Sotilassoittokunnan kanssa. Myös ulkomaanmatkoja tehtiin useita, muun muassa Joensuun ystävyyskaupunkeihin Saksan Hofiin, Tanskan Roskildeen ja Norjan Tønsbergiin.
Vuodet 1984–1993
Keväällä 1985 pidettiin Joensuun Laulurinteellä ensimmäinen Lasten kevätlaulajaiset -suurtapahtuma. Joensuun Puhallinorkesteri hoiti heti ensimmäisen tapahtuman säestämisen, ja perinne on jatkunut katkeamatta jo 30 vuoden ajan.
Vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin puhallinorkesteri esiintyi ulkomailla muun muassa Unkarissa, Saksassa, Liettuassa, Englannissa ja Venäjällä. Kesällä 1991 orkesteri matkasi Helsinkiin ”Ilo elää Karjalassa” -tapahtumaan, jossa se soitti avajaiskulkueessa ja säesti lapsikuoroa Suurkirkon portailla.
1990-luvulla orkesterin ohjelmisto alkoi muuttua aiempaa viihteellisemmäksi. Ohjelmistoon lisättiin muun muassa latinalaisrytmejä, ja mukaan tulivat myös lukiolaisten vanhojen tanssien säestykset.
Vuodet 1994–2003
Vuonna 1995 orkesteri teki sopimuksen konservatorion A-puhallinorkesterina toimimisesta. Näin riveihin saatiin lisää nuoria soittajia, ja samalla uudet kapellimestariopiskelijat saivat harjoitusorkesterin.
Syksyllä 1995 orkesteria yli 15 vuotta johtanut Raimo Maaranen siirtyi Ouluun Pohjan Sotilassoittokunnan kapellimestariksi, ja hänen tilalleen tuli Juha Tiensuu Karjalan Sotilassoittokunnasta. Tiensuun aikana yhteistyö Karjalan Sotilassoittokunnan kanssa tiivistyi entisestään. Sotilassoittokunnan työkiireiden lisääntyessä Joensuun Puhallinorkesteri toimi 1990-luvun loppupuolella usein sen sijaisena puolustusvoimien tilaisuuksissa.
Vuonna 1999 orkesteri järjesti historiansa ensimmäisen harjoitusleirin Nurmeksen Sotinpurolla paikallisten sotilaskotisisarten hellässä huomassa. Uuden vuosituhannen puhallinorkesteri aloitti soittamalla uuden vuoden vastaanottajaisissa Joensuun torilla, missä sankka väkijoukko juhlisti yhdessä tuhatluvun vaihtumista.
Alkusyksystä 2000 varakapellimestariksi nousi orkesterin oma kasvatti Minna Kajander. Vuosituhannen alussa toiminta keskittyi uuden ohjelmiston harjoittamiseen ja uusien soittajien sisäänajoon. Tulostakin syntyi: esimerkiksi syksyllä 2003 Lahdessa reserviläissoittokuntien soittomestaruuskilpailuissa Joensuun Puhallinorkesteri sijoittui viidenneksi. Orkesteri sai myös Heimo-erikoispalkinnon erinomaisesta karjalaisuuteen perustuvasta ohjelmistosuunnittelusta sekä kannustuspalkinnon Minnan pirteästä kapellimestaritoiminnasta yhdessä Juhan kanssa.
Vuodet 2004–2013
Vuonna 2004 Joensuun Puhallinorkesteri oli toiminut jo 40 vuotta. Vuoden päätapahtuma juhlakonsertin lisäksi oli esiintymismatka Penedoon Brasiliaan. Lisäksi orkesteri sai tunnustuksena musiikkikasvatuksellisesta työstään kaupungin myöntämän Joensuu-palkinnon.
Vuonna 2005 kapellimestari Juha Tiensuu siirtyi johtamaan Lapin sotilassoittokuntaa, ja varakapellimestari Minna Kajander otti johdettavakseen Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin. Tahtipuikkoa heiluttamaan astui konservatorion trumpetinsoiton lehtori Mika Hirvonen, joka on johtanut orkesteria näihin päiviin asti.
2000-luvun alkupuolella puhallinorkesterin asema keskeisenä osana Joensuun kulttuurielämää vahvistui entisestään. Useamman oman vuosittaisen konsertin lisäksi orkesteri esiintyi monissa muissa tilaisuuksissa, niin yksin kuin yhdessä maakunnan muiden puhallinorkesterien kanssa. Soittajien määräkin lähti pienen notkahduksen jälkeen uudelleen nousuun, ja juhlavuotta aloitellaan yli 40 soittajan vakituisella kokoonpanolla sekä laajalla ja monipuolisella ohjelmistolla Mikan osaavassa ja innostavassa johdossa. Tästä on hyvä suunnata katse kohti seuraavia 50 vuotta!